Olemme menossa häihin. Kutsuttuina vieraina. Kyseessä miehen serkkupojan naimakauppa. Mietimme keskenämme mikä on sopiva summa laitettavaksi hääparin matkakassatilille ja ajattelimme mahtaisiko 50 EUR olla passeli siirtosumma. Lähipiiriltä (kolme muuta perhettä) tätä myös kyselimme, ja näistä kaksi perhettä oli sitä mieltä, että summan pitää olla 100 EUR/pariskunta. Mielestämme moisen summan ajattelukin on hurjaa hommaa. Siis ei kai tuollainen määrä ole yleisesti ajateltu lahjasummaksi ? Entisaikaan – siihen markkaelämään – verrattuna mitäs silloin laitettiin, 100-200 markkaa ? Olisiko ollut niin ? Ja nyt 100 euroa !
Ymmärtäisin jos kyseessä olisi oma sisarus, mutta serkku ei ole niin lähellä, että moisia summia voisi olettaa. Korostettakoon, ettei hääpari tietenkään ole laittanut kutsuunsa ehtoa lahjan suuruudesta, heitä ei käy tästä ”syyttäminen”. Ihmettelen vaan, miten mahdottomaksi oletukset ja ajattelut eurojen kanssa ovat menneet. Perusteluna oli kuulemma se, ettei esim. 80 euroa riitä kattamaan kahden ihmisen hääjuhlassa tarjottavaa ruokaa. Voi hyvin olla niin, mutta onko se sitten se tarkoitus ? Saman tien menisin hienoon ravintolaan ja tilaisin sieltä sen 50 euron illalliseni, ihan itse, sitä mitä syödä haluaisin. Voi toki olla, että olen väärin ymmärtänyt koko hääjuhlan tarkoituksen… voi ollakin tarkoitus olevan juuri se, että juhlitaan yhdessä hääparin kanssa, mutta maksetaan itse omat kulunsa. Entäs jos veisi lahjaksi päiväpeiton ? Pitäisikö tämän periaatteen mukaisesti maksaa silti tuo 50 EUR/nokka, jotta saa ruokansa kuitattua ?
Ei hyvänen aika ! Kyllä häihin (pätee myös synttäreihin ja muihin juhliin) kutsutaan ihmisiä sen takia, että niiden läheisten ihmisten, sukulaisten, naapurien, tuttavien kanssa hääpari haluaa omaa juhlaansa viettää ja päivästään yhteiset muistot näiden kanssa tallettaa ja vierailleen juhlan kustantaa. Ei se voi olla mikään häävierailla maksatettu juhla, joka näin ollen ei maksa hääparille ”mitään”.
Tässä kohtaa ajattelemme niin, että 70 EUR saa riittää. Saa nähdä sitten annetaanko meille suppeamman pöydän antimet tai katsotaanko karsaasti jos käymme santsaamassa J
